Etusivu
Ajankohtaista
Palkitsemiskriteerit
Tuomaristo
Kumppanit
Yhteystiedot
Suomen Nuorkauppakamarit ry
Toyp » Ajankohtaista

Ajankohtaista

Mikko Wirén ja Antti Pentikäinen TOYP menestykseen
Kansainvälisessä TOYP-kilpailussa peräti kaksi TOYP -ehdokatamme ylsi palkittavien joukkoon.
TOYP 2010 kv-kilpailu etenee
Kaksi suomalaista kolmesta 30 joukkoon.
Kirkon Ulkomaanavun toiminnanjohtaja Antti Pentikäinen siirtyy lokakuussa vuodeksi Yhdysvaltoihin Re
Hän ryhtyy johtamaan järjestön maailmanlaajuisia konfliktinehkäisy- ja rauhantyön ohjelmia. Ohjelmien tavoitteena on auttaa konfliktialueiden uskonnollisia johtajia rauhanvälitystehtävissä ja vuoropuhelussa maailman päättäjien kanssa.
Maailmantason TOYP 2010 -kilpailu etenee
Hakemukset on jätetty 20.5.2010 mennessä.
Vuoden Nuoret Menestyjät 2010 -kilpailun kolme voittajaa valittu
Suomen Nuorkauppakamarit ry:n kansallisessa vuosikokouksessa Kuopiossa lauantaina 24.4.2010 on palkittu kolme alle 40-vuotiasta suomalaista Nuorta Menestyjää, jotka omilla aloillaan ovat erityisen ansioituneita ja jotka omalla esimerkillään innostavat muita.
TOYP 2010 voittajat julkistetaan lauantaina 24.4.2010
Vuoden 2010 Vuoden Nuori menestyjä kilpailun voittajat julkistetaan lauantaina 24.4.2010.
TOYP 2010 kilpailuun runsaasti hakemuksia
Vuoden 2010 TOYP -kilpailuun saapui kaikkiaan 30 hakemusta.
ZEF ja Vuoden Nuoret Menestyjät TOYP 2010 yhteistyöhön
Vuoden 2010 voittajien arvioinnissa käytetään ZEF Solutions Oy:n toteuttamaa uudenlaista ja innovatiivista ZEF Arviointikonetta®.
TOYP 2010 hakuaika on päättynyt
Hakemuksia saatiin runsaasti. Kiitämme kaikkia hakemuksen tehneitä.
TOYP hakemuksille jatkoaikaa
TOYP hakemusille on annettu jatkoaikaa 28.2.2010 saakka.

» Arkisto